Suomessa karting on usein koko perheen harrastus

Suomessa on hyvin tyypillistä, että kartingiin hurahtaa usein koko perhe. Ensinnäkin tämä johtuu siitä, että lapset eivät pysty harrastamaan kartingia yksin. He tarvitsevat jonkun kuljettamaan sekä itsensä että ajopelinsä karting-radalle ja huoltamaan autoaan. Lisäksi karting-kilpailujen seuraaminen on huoltojoukoillekin jännittävää puuhaa! Ei siis olekaan ihme, että karting on erityisen sopiva koko perheen yhteiseksi harrastukseksi!

Karting-autojen rassaaminen kiehtoo monia perheenisiä

Kartingissa oikeanlaisilla välineillä on suuri merkitys ja karting-autojen rassaaminen tarjoaa runsaasti erilaisia haasteita. Moni perheenisä tykkääkin siitä, että saa huoltaa ja laittaa jälkikasvunsa autoa.

Moni äiti viihtyy karting-autoiluun liittyvien hallinnollisten tehtävien parissa ja matkustaa perheen mukana kisamatkoille

Moni äiti toimii karting-yhdistysten aktiivijäsenenä ja esimerkiksi rahastonhoitajana saaden näin mielekästä tekemistä lajin parista. Näin myös äidit kantavat kortensa kekoon perheen yhteisen harrastuksen nimissä.

Onpa osa kartingia harrastavista perheistä hankkinut jopa matkailuauton, jotta koko perhe voi matkustaa näppärästi mukana kisa- ja harjoittelumatkoilla. Tällaisella menopelillä on näppärää osallistua sekä paikallisiin, maalaajuisiin että kansainvälisiinkin ajokilpailuihin. Esimerkiksi Lapissa pidetään perinteiset lapsille tarkoitetut ajokisat – Lappi Cup, joka on hyvä ajokilpailu myös aloitteleville kuskeille. Tapahtuma on leikkimielinen eikä kisassa voitto ole suinkaan tärkein asia, vaan osanotto. Toisaalta, jos intohimo lajia kohtaan kasvaa, voi lapsi myöhemmin osallistua jopa kartingin MM-kisoihin! Tällainen taloudellinen ja ajankäytöllinen sitoutuminen kertoo siitä intohimosta, jota moni lajia kohtaan tuntee!

Karting opettaa lapselle paljon

Toisaalta osa kartingia harrastavista lapsista ei halua kilpailla – ei ainakaan toisia ajajia vastaan – vaan haluaa lähinnä kehittyä itse ajajana ja nauttia ajamisen tuomasta riemusta. Moni lajin harrastaja onkin sitä mieltä, että kartingia voidaan pitää aivan ensisijaisesti kasvattavana harrastuksena, koska sen kautta lapsen eteen tulee onnistumisten lisäksi myös pettymyksiä, mikä opettaa lasta pettymysten kohtaamisessa. Lisäksi kyseessä on erityisen yhteisöllinen harrastus, joka tarjoaa lapselle turvallisen ilmapiirin tuttujen aikuisten ja muiden lajista innostuneiden kuljettajien keskuudessa. Kaiken kaikkiaan, yhteenvetona voidaankin sanoa, että tässä ilmapiirissä lapsen on turvallista oppia hyväksymään, ettei elämän tie ole aina suora, vaan sen varrelle voi osua myös haastavia mäkiä.